Kansan Uutiset 6.2.2007
Suomentaja Kari Klemelä perusti oman kustantamon
Mansarda puolustaa unohdettuja slaaveja
Suomentaja Kari Klemelä kyllästyi eteläslaavilaisen kirjallisuuden heikkoon
tuntemukseen Suomessa. Niinpä hän perusti oman kustantamon.
RISTO KORHONEN. Kuva: Jarmo Lintunen
Sauvossa asuva suomentaja Kari Klemelä on perustanut eteläslaavilaisen
kirjallisuuden julkaisemiseen keskittyvän kustantamon. Eteläslaavilaisilla
kieliä ovat sloveeni, kroatia, serbia, bosnia,makedonia ja bulgaria. Kustantamon
nimi Mansarda on lainattu Jugoslavian kakkosnobelistina pidetyn Danilo
Kisin esikoiseoksesta. Mansarda on suomeksi ullakkohuone.
Klemelä on tunnettu etenkin venäläisen kirjallisuuden suomentajana. Hän
suomennoksiaan ovat Edvard Radzinskin kirjoittamat Rasputinin, Stalinin, Nikolai II:n
ja Aleksanteri II:n elämäkerrat sekä Andrei Saharovin muistelmat ja
Tarkovskin päiväkirjat. Ansioistaan hän sai vuonna 2004 J. A. Hollon
kääntäjäpalkinnon.
Viime vuosina hän on keskittynyt eteläslaavilaiseen kirjallisuuteen, ja
kustantamon perustamisen takana olikin rakkaus tähän kielialueeseen. Tätä
rakkautta kuvastaa sekin, että hän on perustanut myös Slovenia-seuran ja
toiminut sen puheenjohtajana melkein alusta asti.
- Olen pitänyt tätä kielialuetta esillä jo kymmenen vuotta. Siellä on paljon
kirjoja, jotka odottavat yhä julkaisemista meilläkin. Tällainen kirjallisuus ei
kuitenkaan yleensä myy kovin hyvin Suomessa, ja harva kustantaja uskaltaa
julkaista sitä. Lisäksi isot kustantamot ja valtamedia ohjaavat entistä enemmän
ihmisten luku- ja ostotottumuksia.
Slovenian EU-jäsenyys lisäsi maan tunnettavuutta Suomessakin, mutta maata
koskevat uutiset keskittyvät yhä matkailuun, talouteen ja politiikkaan.
- Ehkä kuvitellaan, ettei tällaisen pienen maan kulttuurissa olisi mitään
kiinnostavaa. Samalla kuitenkin unohdetaan, että Suomikin on maailman mitassa
aika pieni maa, sanoo Klemelä.
"Harvinaisuuksia on suojeltava"
Oman kustantamon perustaminen tuntuu isolta riskiltä. Varsinkin
kun viime tammikuussa Loki-Kirjat lopetti toimintansa 15 vuoden ja 150
kirjan jälkeen markkinoiden keskittymisen ja rahanpuutteen vuoksi.
Kustantaja Niko Aula
totesi, että hänen henkilökohtainen varallisuutensa ei enää riitä toiminnan
jatkamiseen.
Klemelä pitää Loki-Kirjojen toimintaa hienona saavutuksena. Kaikesta
huolimatta se kesti kiristyvässä kilpailussa varsin pitkään.
- Minulle riittää, vaikka julkaisisin vain viisi kirjaa. Minun ei ole pakko
jatkaa, jos rahat eivät riitä, suomennustyötäni ei tueta tai kirjat eivät saa
julkisuutta.Olen aina kulkenut vähän vastavirtaan.
Mansarda on tähän mennessä julkaissut kolme kirjaa; slovenialaisen Evald
Flisarin Isäni unet, Italian sloveenivähemmistöön kuuluvan Boris
Pahorin Nekropolin ja serbianjuutalaisen Danilo Kišin
Varhaisia suruja.
- Jo yksin Danilo Kišin suomentaminen ja julkaiseminen riittäisi antamaan
tunteen, että on tehnyt jotain merkittävää. Minulla on luonnonsuojelijan
näkökulma: harvinaisia lajeja pitää suojella viimeiseen saakka, vaikka alkaa
olla epävarmaa, selviääkö sen paremmin luonto kuin kulttuurikaan nykymenosta,
sanoo Klemelä.
Kevään aikana Mansardalta ilmestyy Kanadassa asuvan serbianjuutalaisen
David Albaharin romaani Syötti ja ensi vuoden listalla on ainakin Vladimir
Bartolin Alamut. Se kertoo assassiinien keskiaikaisesta salamurhaajalahkosta
ja on menestynein slovenialainen kirja maailmalla. Tulossa on myös Žarko Petanin Tito-elämäkerta. Kaikkien teosten suomentajana on Kari
Klemelä.
Slaavilaisia mestareita suomeksi
Mansarda-kustantamo on tähän mennessä julkaisut kolme
teosta, jotka edustavat meille lähes tuntematonta
eteläslaavilaista kirjallisuutta. Kari Klemelän
työtä ja suomennoksia voikin luonnehtia todelliseksi
kulttuuriteoksi.
Valoa pimeyteen
Danilo Kiš. Varhaisia suruja. Suomentanut Kari Klemelä. Mansarda 2006. 105 s.
Danilo Kiš (1935-1989) on serbianjuutalainen, jota on
luonnehdittu Jugoslavian toiseksi nobelistiksi Ivo Andrićin
jälkeen, vaikka hän ei palkintoa koskaan ehtinyt saada.
Hänen novellikokoelmansa Varhaisia suruja
on Kišin ensimmäinen suomennettu teos. Kirjailijan
elämä oli suruja täynnä, hänen
isänsä kuoli Auschwitzissa, ja Jugoslaviassa
Kišiä vainottiin toisinajattelijana. Tästä
huolimatta tai ehkä siksi Kišin novelleissa on valoa ja
iloa kaiken surun keskellä. Novellien
päähenkilönä on nuori poika Andi, selvästi
Kiš itse, joka elää Unkarin ja Serbian rajaseudulla
toisen maailmansodan aikaan.
Kišin kertomuksissa elää tavallinen kansa,
unkarilainen kyläelämä ja kaikkialle hitaasti tunkeutuva
sodan varjo. Aivan nurkan takana odottaa Auschwitz. Pieni
juutalaispoika kaipaa omaa isäänsä, jota hän ei
tule koskaan näkemään.
Kišiä on helppo lukea, mutta hänen sanomansa
syvällisyys aukeaa vasta toisella lukukerralla. Kyllä
Kiš olisi nobelinsa ansainnut.
Erilainen keskitysleiri
Boris Pahor. Nekropoli. Suomentanut Kari Klemelä. Mansarda 2006. 239 s.
Boris Pahorin (s. 1913) Nekropoli
on erilainen keskitysleirikuvaus. Se kertoo kirjailijan matkasta
Natzweiler-Struthofin keskitysleiriin sodan jälkeen.
Tällä matkalla hänen mieleensä nousee muistoja
myös Dachaun ja Bergen-Belsenin leireistä, joista kaikista
hän selvisi hengissä.
Italian sloveenivähemmistöön kuuluva Pahor syntyi
Itävalta-Unkarissa, varttui Mussolinin Italiassa, aloitti
kirjoittamisen natsimiehityksen jälkeisessä Italiassa ja
elää vanhuuttaan EU-Italiassa. Koko ajan hän on asunut
samassa kaupungissa Triestessä.
Toisessa maailmansodassa Pahor taisteli Italian armeijassa ja
osallistui Italian antautumisen jälkeen vastarintaan saksalaisia
vastaan, mikä johti tammikuussa 1944 keskitysleirikierteeseen.
Hän toimi leireissä lääkintämiehenä, ja
tämä ilmeisesti pelasti hänet.
Nekropoli kertoo
elämästä kuoleman kaupungeissa, joita keskitysleirit
olivat. Se kertoo ystävyydestä, joka päättyy
kuolemaan. Se kertoo vartijoista, joista toiset olivat petoja, toiset
melkein ihmisiä. Pahorin kieli on koukeroista, lauseet
pitkiä, vaikeitakin.
Nekropoli poikkeaa
selvästi kaikista aikaisemmin suomennetuista
keskitysleirikuvauksista juuri kirjoittajan taustan takia. Sloveenien
elämästä viime vuosisadalla lukisi kyllä
lisääkin.
Eteläslaavien kulttuuri on suomalaisille aikamoinen musta aukko.
Loisteliasta mystiikkaa
Evald Flisar. Isäni unet. Suomentanut Kari Klemelä. Mansarda 2006. 158 s.
Mansardan kirjoista Evald Flisarin (s. 1945) Isäni unet
on erikoisin, mutta samalla nautinnollisin. Flisar on
kansainvälisesti tunnettu slovenialainen kirjailija, jonka
teoksista on aikaisemmin suomennettu mystinen romaani Tietäjän oppipoika.
Isäni unet on
monikerroksinen kertomus
maalaislääkäri-isästä, 14-vuotiaasta pojasta,
15-vuotiaasta kaupunkilaistytöstä ja arvoituksellisesta
vanhasta merikapteenista. Tapahtumapaikkana on maaseutu joskus
1900-luvun toisella puoliskolla.
Ympäristöstä huolimatta kylässä tapahtuu.
Useimmiten ei vain tiedä, onko kyseessä pojan uni vai
todellinen tapahtuma. Onko siis kyseessä fantasiaromaani, kertomus
seksuaalisuuden heräämisestä tai tuhosta vai
goottilainen kauhudekkari.
Flisarin kieli on nautittavaa. Muutamalla lauseella hän osaa luoda
kokonaisia värikylläisiä maailmoja. Suomennos on
loistavaa. Isäni unet on teos, jonka suomentamatta jättäminen olisi ollut rikos.